Sairaanhoitaja hoivakotiin

Haemme sairaanhoitajaa hoivakotiin.
Siirry sisältöön

 

Me Seniorikodeilla teemme työtä vilpittömällä rakkaudella ikäihmisiä kohtaan.

Meillä pääset toteuttamaan kodikasta hoivaa hellyydellä ja huumorilla. Saat ympärillesi yhteisön, jonka mielestä hoitotyö on elämän arvokkaimpia asioita. Voit myös luottaa, että tämä kaikki mahdollistetaan lupaukset lunastavalla johtamisella.

Etsimme uutta pitkäaikaista työkaveria kivaan työtiimiin Hyvinkään hoivakotiimme Anttilanhoviin.  Talo on tiloiltaan kaunis ja kodikas koti yhdessä tasossa reilulle 50 ikääntyneelle asukkaallemme.

Sairaanhoitajana saat meillä vastata asiantuntijana asukkaiden turvallisesta lääkehoidosta. Sairaanhoitajana sinulla on näpeissäsi yhteistyö lääkärin kanssa ja tykkäät välillä ottaa myös verinäytteitä. Työtiimisi lähihoitajille ja avustavalle henkilökunnalle olet tukena ohjaten ja neuvoen heitä tarpeen vaatiessa. Jos tykkäät kirjoittaa, on mahdollista käyttää taitoa esimerkiksi erilaisten toimintaohjeiden ja hoitotyön arviointien parissa. Omaiset ovat tärkeänä osana meidän arjessamme ja yhdessä heidän kanssaan tehdään meidän asukkaiden elämästä omannäköistä ja aktiivista.  Työ on pääosin arkipäivätyötä. 

Meillä sinulla on useampia sairaanhoitajakollegoita. Perehdytämme sinut yhdessä työtehtäviisi. Tartuntatautilain mukainen rokotussuoja on tärkeää olla voimassa koko työsuhteen ajan. 

Kiinnostuithan? Jätä hakemus pikaisesti, sillä käsittelemme niitä jo hakuaikana ja voimme tehdä valinnat nopeastikin sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja toiminnastamme löydät www.seniorikodit.fi

Tiedusteluihin vastaa hoivakodin johtaja Niina Hellsten, niina.hellsten@seniorikodit.fi / p. 045-606 4934.

Tervetuloa siihen kodikkaimpaan työpaikkaan!

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Hyvinkää, Anttilanhovi

Yli-Anttilantie 29
05830 Hyvinkää Ajo-ohjeet sari.helppolainen@seniorikodit.fi 045 606 4934 Näytä sijainti

Mikä erottaa meidät muista?

Muutama sana kokemuksistamme vuosien varrella:

  • Eettisesti kestävällä pohjalla

    Uudenmaan Seniorikodeissa tuotetaan tehostettua asumispalvelua kuntien kanssa sovittujen periaatteiden ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston luvan mukaisesti.

  • Laadukasta hoiva-asumista

    Useat kodeistamme on valittu sijaintikunnan asiakastyytyväisyyskyselyissä parhaiksi hoivakodeiksi ja yhteistyö asiakkaiden sekä kuntien kanssa toimii hyvin.

  • Panostamme sinuun

    Hyvä mahdollisuudet kehittää osaamistasi kurssien, koulutusten, kokeneiden kollegoiden ja mielenkiintoisten työtehtävien kautta.

  • Maukas kotiruoka valmistetaan itse

    Kaikissa hoivakodeissamme on valmistuskeittiö, jossa ateriat asukkaillemme valmistetaan paikallisesti.

  • Toiminnallisuus vaatii tekijänsä

    Me olemme olemassa asukkaitamme varten heidän omassa kodissaan. Jokaisen työntekijämme lämmin asenne asukkaitamme kohtaan on tärkeä. Tässä asiakaskontaktissa toteutuu olemassaolomme tarkoitus: pitää huolta turvallisen, toiminnallisen ja asukkaan omannäköisen arjen toteutumisesta.

    Useissa hoivakodeissamme on oma vakituinen fysioterapeutti.

Työkaveriksi Seniorikoteihin

"Johtoajatuksenamme on tuottaa palveluja, jotka olisimme valmis hyväksymään omille omaisillemme."

Arvolupauksemme

Toimintaamme ohjaavat keskeiset arvot ovat koti ja lämpö, omannäköinen hyvä elämä ja yhdessä tekeminen. Koemme että kodikkuus, aktiivinen toiminta sekä arvostava ilmapiiri ovat tekijöitä, jotka edistävät asukkaidemme hyvinvointia. Asukkaiden voimavarat ovat hyvän asumisen ja hoivan lähtökohtana.

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta